Ilmastotalkoot lämmittävät mieltä ja ilmastoa

Maailman väkiluvun kasvu ja elintason nousu kuormittaa yhä raskaammin luonnonvaroja ja luonnon kauneutta. Ikävä kyllä näitä ongelmia on lähdetty korjaamaan ilmastonmuutoksen nimissä sellaisten keinojen avulla, jotka lisäävät hiilidioksidi- ja metaanipäästöjä, tuhoavat luonnon monimuotoisuuden, pilaavat vesistöt, sekä siirtävät työpaikat sellaisiin valtioihin, jotka eivät kanna huolta ympäristöstä. Lisäksi ne nostavat ruoan, polttoaineiden ja sähkön hintoja ja tekevät meistä yhä riippuvaisempia poliittisesti epävakaista öljyvaltioista.



Kioton sopimuksen tapaisilla ratkaisuilla päästöjä ei voida pienentää merkittävästi, koska käytännössä ihmiset eivät ole yleensä valmiita tinkimään elintasostaan riittävästi. Rikkaissa valtioissa noin miljardi ihmistä tuottaa 11.2 tonnia hiilidioksidia, kun taas köyhissä valtioissa 5.5 miljardia ihmistä tuottaa 2.7 tonnia henkeä kohden vuodessa.

Jos rikkaat tinkivät ja köyhät oikeutetusti nostavat elintasoaan siten, että päästöt ovat kaikille 8.4 tonnia, niin globaalit hiilidioksidipäästöt kasvavat silti 27:stä 56:een miljardiin tonniin vuodessa! Lisäksi maapallon väkiluku kasvaa 82 miljoonalla joka vuosi. Päästökaupan avulla asiaa ei voida siis ratkaista, tämä näkyy hyvin myös Kioton sopimuksen masentavista tuloksista kuvassa 1. Pienintäkään merkkiä hiilidioksidipitoisuuden kasvun vähenemisestä ei ole havaittavissa sopimuksen tekemisen jälkeen 1997.

Kuva 1: Maapallon ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kehitys ja Kioton sopimuksen vaikutus.

Kiitos hyvin perustellusta kirjoituksesta. Näkisipä valtajulkisuudessakin joskus globaaleja ongelmia tässä tärkeysjärjestyksessä; ilmaston pelastamisen nimissä ollaan nyt tekemässä virheitä, jotka kostautuvat raskaasti ellei kansainvälinen yhteisö pian paina jarrua.

Keskustelua voisimme jatkaa siitä, miksi pidät aurinkoenergian massiivista lisäämistä niin kiireellisenä, että puhut vain muutamista vuosista? Pelkään pahoin, että tuollainen panostus johtaisi teknologisen kehityksen lukkiutumiseen tai jopa taantumiseen pitkäksi aikaa, kun julkisen vallan taholta pakotettaisiin tai lahjottaisiin teollisuus tekemään mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti. Eikö valtion tuki pitäisi ainakin sitoa aurinkopaneeleiden tuottavuuteen - ja mikä estää tavoitteiden asettamisen muutaman vuosikymmenen päähän?

Nykyisin vallalla olevan ajattelun mukaan varovaisuusperiaate pakottaa kansainvälisen yhteisön tekemään valtavia Kioton sopimuksen kaltaisia eleitä, vaikka niillä ei olisikaan mittavirheen ylittävää vaikutusta maapallon lämpötilaan tai edes CO2-päästöihin. Kukaan ei näytä ymmärtävän, että varovaisuusperiaate toimii myös toisin päin: mitä lapsenlapsemme sanovat, jos politiikan perusta olikin väärä ja "ilmastotalkoot" osoittautuvat turhiksi? Oma arvaukseni on, että tulevat sukupolvet ajattelevat meistä samalla tavalla kuin me mayoista, joiden oli jatkuvasti annettava ihmisuhreja jumalalleen Kukulkanille pitääkseen tämän tyytyväisenä - varmuuden vuoksi.

Ihmettelin myös sitä, että mainitsit aurinkoenergian lisäämisellä ja bensan hinnalla olevan johtain yhteyttä. Voitko selittää tarkemmin?

Kiitokset rakentavasta palautteesta

Suurilla panostuksilla oikeisiin kohteisiin saadaan yleensä nopeasti paljon aikaan. Tästä tietysti aiheutuu resurssipulaa, mutta usein kiireessä työt tehdään tehokkaammin. Kuitenkin ennenkuin johonkin kohteeseen lähdetään panostamaan pitää selvittää onko siinä edes potentiaalisia mahdollisuuksia onnistua. Auringon energiassa on mahtava potentiaali ja se voidaan toteuttaa lähes nykytekniikalla, verrattuna esimerkiksi fuusiovoimaan.

Aurinkoenergian kehitys jakaantuu laajalle alueelle, sillä kennoja on monentyyppisiä, jotka tuottavat sähköä, vetyä, sokeria, lämpöä, jne. Lisäksi energian siirtotekniikka on erittäin suuri ja täysin oleellinen tutkimus- ja kehityskohde. Kuten myös erilaisten sähköä, vetyä, sokeria jne. käyttävien laitteiden, koneiden ja autojen kehitys.

Aurinkoenergialla ja pensan hinnalla on suora yhteys. Jos aurinkokennoilla voidaan tuottaa halpaa polttoainetta (sähköä, vetyä, sokeria, ...) esimerkiksi autoihin niin pensan hinta laskee kun sen kysyntä pienenee.

Antti

Käsillä on vakava asia Maan ekologian ja yhteiskuntarauhan tulevaisuuden kannalta. Kiitos (minulle) uusista näkökulmista ja faktatiedoista.

Omasta filosofispohjaisesta näkökulmastani olen yrittänyt selvittää C. G. Jungin ilmaisemaa näkemystä, että ”me hitaasti mutta jäämättömästi liehittelemme katastrofia”. Jungin mielessä oli 1960-luvun alkupuolella kaksi uhkaa: ydinase ja liikakansoitus. Ilmastonmuutoksesta ei silloin vielä paljon puhuttu.

Toteat oikein ilmastonmuutoksen syyn. Se on seurausta maailman väkiluvun kasvusta ja elintason nousun kuormittavasta vaikutuksesta. Nyt maailman johtajat ovat tarttuneet seuraukseen, ilmastonmuutokseen (ja siihenkin kuvauksesi mukaan väärästä päästä), mutta sivuuttaneet syyt. Seuraukseen takertuminen saattaa olla tahatonta, mutta yhtä hyvin tarkoituksellista. Syihin kajoaminen on näet poliittisesti tulenarka ja merkitykseltään ilmastonmuutosta paljon kohtalokkaampi.

Läntisen maailman elintason nousu on perustunut – paitsi tietysti teknologiseen kehitykseen – ennen kaikkea fossiilisten, siis uusiutumattomien, energiavarojen hyväksikäyttöön. Tunnet Hubbertin teorian eli matemaattisen mallin öljyn tulevasta saatavuudesta. Öljyn tuotantohuippu on saavutettu jo nyt (The Econimist, Al Gore). Arvioiden mukaan öljybarrelin hinta saattaa nousta vuoteen 2015 mennessä 380 dollariin.

Ilmakehän CO2 -pituisuuden kehitykselle tämä saattaa olla myönteistä, mutta voimistavat muita uhkakuvia: hyvinvointierojen kasvua, yhteiskunnallista epävakautta jne. Maapallon mustat, keltaiset ja värilliset väestöryhmät tiedostavat silloin valkoisen miehen tyhjentäneen maan uumeniin vuosimiljardien aikana muodostuneet energiavarat, jotka oikeutetusti olisivat kuuluneet kaikille ihmisille. Ehkä tämä vaihe on jo käynnissä.

Maapallon väkiluvun kehityksen suhteen olemme samoilla linjoilla. Vuonna 2050 maapallo kantaa pinnallaan 9,2 miljardia ihmistä (YK:n käyttämän ennusteen mukaan).

Edellä olevaankin perustuen olen huolissani siitä, minkälaisen konkurssipesän selvitysmiehiksi lasteni lastenlapset joutuvat jo ennen kuin he ovat edes eläkeiässä, jos emme ryhdy toimiin kaikilla mahdollisilla rintamilla. Yksi suurimpia haasteita on mielestäni yhteiskunnallisen epävakauden torjuminen eli kulutustason laskeminen korkean kulutuksen kulttuureissa. Pahalta näyttää. Niin kuin sinäkin toteat, jos ”rikkaat tinkivät ja köyhät oikeutetusti nostavat elintasoaan siten, että päästöt ovat kaikille 8.4 tonnia, niin globaalit hiilidioksidipäästöt kasvavat silti 27:stä 56 miljardiin tonniin vuodessa!”

Jo ilmastonmuutoksen aikaansaamiseksi tavoite näyttää mahdottomalta.

Kiitos kirjoituksestasi. Ehkä ihminen hyväksyy aurinkoenergian rengikseen. Siihen minäkin uskon, mutta suuren muutoksen se ihmisen ajattelussa, vastuunkannossa ja tekniikan kehittämisessä se vaatii.

Altti

Hei Altti

Kiitokset kommenteistasi. Sivuutin todella ongelman alkuperäisen syyn turhan kevyesti. Väestönkasvu on monen muunkin ongelman alkuperäinen syy. Näinhän Pentti Linkolakin on yrittänyt kertoa jo pitkään.

Teknologian kehityksen avulla voimme kasvattaa maapallolle kivuttomasti mahtuvan väestön määrää, mutta siinäkin raja tulee vastaan. Luin jostain, että kaikista maapallollamme eläneistä ihmisistä suurin osa elää juuri nyt, joten huonolta näyttää.

Todella suuria ongelmia on tulossa, elleivät valtioiden päättäjät ala vähitellen miettiä keinoja hallitsemattoman väestönkasvun hillitsemiseksi. Jos päästökauppaa käydään siihen pitäisi ehdottomasti kytkeä mukaan myös kunkin maan väestönkasvu. Esimerkiksi siten, että rikkaat maat sitoutuvat vähentämään päästöjä ja vastaavasti köyhät maat sitoutuvat hillitsemään väestönkasvua. Tällä tavalla kukin maa ottaa oikeasti osaa ilmastotalkoisiin resurssiensa ja mahdollisuuksiensa suhteessa.

Antti, 22.3.2008